Monelle meistä syksy merkitsee lämpimiä hetkiä kotona: takkatulen loimua, kynttilöitä ja lempisarjan jaksoja viltin alla. Kotona olo on silloin erityisen arvokasta, ja syksyn pimeyskin tuntuu turvalliselta, kun oman katon alta löytyy suoja ja rauha.

Mutta entä he, joille koti ei ole itsestäänselvyys? Suomessa asunnottomuus on arkea tuhansille ihmisille ja asunnottomien määrä on kasvussa. Heille syksy ei tarkoita hyggeilyä vaan kasvavaa huolta siitä, missä yönsä viettää.

Suomessa asunnottomuus on usein näkymätöntä, mutta koskettaa yhä useampaa ihmistä. Moni asunnoton nukkuu sukulaisten tai tuttavien nurkissa, tilapäisissä majoituksissa, rappukäytävissä tai jopa metsissä.

OMA koti ei ole etuoikeus, vaan perusoikeus. Elämän peruspilarit voivat horjua monesta syystä: työttömyys, mielenterveysongelmat, päihderiippuvuudet, sairaudet ja taloudelliset vaikeudet voivat yksin tai yhdessä sysätä ihmisen kodittomuuteen.

Kun yksi pilari pettää, koko elämä voi suistua raiteiltaan – ja jos apua ei saa ajoissa, on tie takaisin vakauteen pitkä ja kivinen. Ilman omaa kotia on miltei mahdotonta rakentaa elämää uudelleen, toipua riippuvuuksista, huolehtia terveydestä tai löytää paikka opiskella ja tehdä työtä. Koti on kaiken perusta.

Asunnottomuus ei ole yksilön valinta, vaan seuraus yhteiskunnan epäonnistumisista. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta, johon tarvitaan poliittista tahtoa ja konkreettisia tekoja.

Tarvitaan paitsi riittävä sosiaaliturva, myös yhdenvertaiset terveyspalvelut, moniammatillista tukea, kohtuuhintaisia asuntoja sekä järjestöjen toimintaedellytyksiä. Lisäksi tarvitaan yhteinen ymmärrys siitä, että jokainen ihminen on arvokas ja oikeutettu hyvään elämään.

TÄNÄ vuonna asunnottomien yötä vietetään 17. lokakuuta. Lähes 4000 suomalaista elää kuitenkin asunnottomana joka ikinen yö. Vuoden 2024 lopussa Suomessa oli 3806 asunnotonta, ja määrä on jälleen kasvussa. Heidän joukossaan on myös perheitä ja lapsia.

Vaikka asunnottomuuden riski on tavallista suurempi pienituloisilla, maahanmuuttajataustaisilla sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivillä, kenestä tahansa voi elämän kriisien seurauksena tulla asunnoton.

Ja lopulta syiden ja riskitekijöiden tunnistaminen on tärkeää vain siksi, että niihin voitaisiin puuttua. Ei siksi, että voisimme jaotella ihmisiä lokeroihin.

Asunnoton ei ole koskaan vain ”joku muu” vaan yksi meistä – arvokas ja ainutlaatuinen ihminen, joka ansaitsee ihmisarvoisen elämän ja tuen sen tavoitteluun.

Kirjoittaja on lehtori (AMK) ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Kokkolasta.